28. heinäkuuta 2011

Villakoira rotuna

Villakoirat ovat energisiä ja viisaita koiria. Ne ovat  jonkin listauksen mukaan toiseksi viisainpia koiria heti bordercollien jälkeen, päihittäen sekä saksanpaimenkoiran että kultaisennoutajan. Villakoiran viisaus tekee sen kouluttamisesta toisaalta helppoa, mutta toisaalta haasteellista. Villakoira oppii myös huonot tavat erittäin nopeasti ja koiran nokkeluus aiheuttaakin välillä päänvaivaa omistajalleen. Kuten muidenkin koirien, myös villakoiran kasvatukessa on tärkeää olla johdonmukainen ja jämäkkä. Jos pienelle söpölle koiranpennulle antaa pikkusormen, vie se nopeasti koko käden.

Villakoirat tarvitsevat sekä fyysistä että älyllistä aktivointia. Jos liikuttaminen ja aktivointi unohtuu muutamaksi päiväksi, energia voi helposti purkautua sisätiloissa erilaisena levottomuutena. Ei pienet villakoirat toki ihan mitään maratonia tarvitse joka päivä, mutta ihan sohvaperunoiksi ne eivät sovellu. Vaikka Amandallakaan ei ole painoa kuin hieman yli kolme kiloa, kyllä omistajalla loppuu voimat lenkillä ennen koiraa. Yksilöllisiä vaihteluja on toki paljonkin ja iän karttuessa tietenkin myös aktivoinnoin tarve pienenee. Mutta villakoirat onneksi pysyvät usein aika lapsenmielisenä vanhaksi asti.

Villakoiran turkista ei lähde karvaa muuta kuin leikkaamalla. Vastapainoisesti turkki vaatii kuitenkin säännöllistä trimmaamista, mutta kotikoiran trimmaus on helppo opetella itsekin. Lyhyt turkki on helpompi kuin pitkä näyttelyturkki, mutta molemmat vaativat säännöllistä hoitoa. Ilman asianmukaista hoitoa turkku takkuuntuu ja aiheuttaa koiralle erilaisia iho-ongelmia. Ja eihän takkuinen koira ole muutenkaan kovin kaunis näky.

Villakoiria on neljää eri kokoa ja koirat eroavat toisistaan ainoastaan koon puolesta. Toyvillakoira on alle 28cm, kääpiövillakoira 28cm - 35cm, keskikokoinen villakoira 35cm - 45cm ja isovillakoira 45cm - 62cm.

23. heinäkuuta 2011

Koira-vanhempien esittely



  

Pentujen emä on kutsumanimeltään siis Amanda (yllä vasemmalla, alla), viralliselta nimeltään Ahlmarin Amandaodessa.Amanda on 8.7.2008 syntynyt pieni aprikoosi kääpiövillakoira ja kotoisin Ahlmarin kennelistä Vaasasta. Luonteeltaan Amanda on kiltti, iloinen ja rohkea, erittäin energinen ja vahvasti omistajaansa kiintynyt.

Pentujen isä (oikealla) on myös aprikoosi kääpiövillakoira ja kutsumanimeltään Capo, viralliselta nimeltään Trucker's Amorphis. Capo on syntynyt 9.10.2007 ja asustelee Vantaan Tikkurilassa. Capo on fiksu, rauhallinen ja kaikinpuolin loistavan luonteen omaava villakoirapoika.

Molemmat koirat ovat rekisteröityjä ja myös pennut tullaan rekisteröimään Suomen Kennelliitttoon. Amanda ja Capo ovat molemmat käyneet näyttelykehissä ja Capon kanssa on lisäksi harrastettu agilityä. Koirat ovat terveitä, ja molempien silmät ja polvet on tutkittu eläinlääkärillä. 

Lisätietoja koirien sukupuista, terveyslausunnoista ja näyttelytuloksista löytyy koirien jalostustietojärjestelmästä  (linkit->  Amanda, Capo) sekä tietysti allekirjoittaneelta.

22. heinäkuuta 2011

Idea villispentueesta

Amandan juoksut venyivät heinäkuun puoleen väliin asti vaikka juoksuja oli odoteltu alkavaksi jo kesäkuussa.  Pennutus oli ollut mielessä jonkin aikaa, mutta ajankohdaksi oli suunniteltu ennemminkin vasta seuraavia juoksuja. Nopea vilkaisu kalenteriin ja pieni laskutoimitus mahdollisesta tiineysajan kestosta sai kuitenkin tajuamaan, että pennutus nyt jo kesällä sopisikin aikatauluihin huomattavasti paremmin. Tästä lähti käyntiin hyvinkin nopea prosessi, jonka seurauksena Amandalla oli kuluneella viikolla kahdet treffit Capo-nimisen villakoirapojan kanssa. Aprikoosien villakoirapentujen odotetaan syntyvän syyskuun lopulla...