26. syyskuuta 2011

Kuulumisia ensimmäisiltä päiviltä


 

Aika kuluu nopeasti ja pennut ovat jo nyt kasvaneet kovasti.Pennut ovat kaikki hieman eri kokoisia ja oloisia. Isoin poika on selvästi todella perso ruuan perään ja onkin huomattavasti isompi kuin muu porukka. Tämä iso poika myös kasvaa joka punnituksella enemmän kuin toiset, joten voisi olettaa että tästä pojasta tulee porukan suurin. Iso poika osaa jo suunnistaa loistavasti kauempaakin maitobaariin eikä nisän löytäminen ole mikään ongelma. Toinen poika on sitten jo paljon pienempi kuin veljensä, kuitenkin vähän isompi kuin porukan pieni prinsessa. Pieni poika on myös porukan kovaäänisin. Myöskään tällä pojalle ole ongelmaa löytää tietään tissille -> sellaisia ne pojat ovat. :D Mutta myös porukan pienin tyttö on saanut painoa hyvin lisää  ja on lihonut joka punnitukseen, mutta on ehdottomasti porukan pikkuisin. Tyttö ei ole motorisesti vielä ihan poikien kanssa samala tasolla ja eksyy vielä välillä matkalla nisille. Hyvin tämä pikkutyttö kuitenkin pitää puolensa poikien rinnalla. Pentujen painot olivat tänään maanantaina: iso poika 265g, pieni poika 192g sekä tyttö 165g.

Tosin maitobaarin löytäminen voi toisinaan olla hieman haasteellista. :D  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti